tiistai 30. elokuuta 2011

Huutonaurua saksalaisen 5 tähden hotellin vessassa.....ja muuta yhtä kovaa shittiä



Saksa ja vessatarinat saavat jatkoa…
Viikko sitten sain nauttia Etelä-Saksassa mahtavasta kokemuksesta junanvessassa, jossa pahimmassa tapauksessa olisi nähty kuinka ”shit hits the fan” tyypinen ratkaisu vaikkakin tosin se kakka olisi paukahtanut kattoon. Kiitän Luojaani että oli silloin vain ns. pieni hätä…..koska ison hädän sattuessa oltaisiin tultu näkemään vieläkin isompi hätä…ensin omalta osalta miten selvitä saksalaisesta marinointikopista parissa tunnissa puhtaaksi veijariksi tärkeään palaveriin….suihkunraikkaana...enkä tarkoita tässä kohdassa kultaista suihkua! 

No tänään (Tiistaina) konferenssissa, joka pidettiin 5 tähden hotellissa……en tiedä missä ne niitä tähtiään pitivät mutta kuulemma 5 tähden hotelli oli kyseessä. No mutta kuitenkin jälleen tapahtuma paikkana on vessa, hemmetin moderni ja hieno sellainen eli vimosen päälle kaikin puolin. Jälleen kerran talsin vessaan konferenssin kahvitauolla ja jälleen….pikkuasialle. Helpotuksen jälkeen vetskari kiinni ja napauttaminen seinässä olevaan lätkään….johon osuisi elämänsä sokeana ollut saksalainen sillä nähtävästi saksalaisissa 5 tähden hotelleissa tälle kyseiselle napille pitää varata puoli seinää, josta painetaan. Veikkaan että Saksassa moni on toisaalta kiittänyt tätä kyseistä mahtavaa keksintöä antaessaan ylen liian humalassa vessanpönttöön….otsa vasten tuota lätkää. No mutta siis asiat saatiin hoidettua ja tein mekaanisen ”Seesam, aukene” liikkeen painamalla kämmenellä kyseistä ”nappia”. No lisää tietoutta tähän väliin saksalaisista vessoista. Suomessa meillä on noin 10 litran säiliöllinen vettä wc istuimessa, joka huuhtelee pöntön ja samaan aikaan Saksassa kyseinen tankki on jossain seinän sisällä ja tilavuus varmaankin noin 20 litraa. Ok, vettä alkaa tulemaan pönttöön…mitä tapahtuu? Samaan aikaan kun omassa pöntössäni alkaa veden pinta huolestuttavan nopeasti nousemaan alkaa viereisistä kopeista kuulumaan suhteellisen kova äänistä pulputusta ”PLUP PLUP PLUP PLUP”…ja veden pinta omassa pöntössäni alkaa olemaan tasolla Marskin ryyppy. Aloin nauramaan tunnettuun tapaan suhteellisen äänekkäästi tilanteen omituisuudelle. Tilanteesta olisi tehnyt vieläkin hauskemman jos viereisessä kopissa olisi ollut joku pöntöllä..sillä veikkaan että naapurikopissa olisi kaveri saattanut luulla että vähintään virtahepo, jonka kaveri on hetkeä aikaisemmin duunannut pönttöön yrittää tulla pöntöstä takaisin lähtöportille.

Toinen asia mikä tuli nähtyä Berliinin katukuvassa…..katukuvassa….joko sytyttää? No enpä ole koskaan nähnyt katukuvassa yhtä auliisti omia urakkapalveluitaan tarjoavia tyttösiä…iloisia sellaisia. Joko sytyttää? Yhdelle seurueestamme kerrottiin jopa ”pienelle pintaremontille” urakkahinta joka oli 80€. Seurueestamme ei kukaan näille nauravaisille tyttösille omaa urakkaansa tarjonnut hoidettavaksi sillä jokaisella meillä on kotona ”pääurakoija”.
”...tai no yhden kaverin pääurakoija oli lähtenyt 3 viikkoa aikaisemmin vieraalle urakoimaan vuosien yhteistyön jälkeen. Olivat purkaneet urakkasopimuksen kuulemma suhteellisen yhteisymmärryksessä.  

Toisaalta aloin ideoimaan sitä että nykypäivänä näidenkin ammatinharjoittajien pitäisi saada järjestettyä jonkinlainen bonuskortti järjestelmä. Miksi ei? Tai sitten päivän tarjous: ”Tänään kaksi yhden hinnalla.”, ”Joka 5 hoito maksutta!”, ”Meillä voi myös höylätä Visalla!”, ”Joka kolmannen hoidon mukana yllätys!”.
Joo vitsi vitsinä mutta eipä tuo herättänyt ainakaan näin julkisesti tunnustettuna muuta kuin sääliä…..kylymässä joutuvat painamaan töitä niin vähissä vaatteissa. Kyllä saisi Punainen risti ottaa nyt asiasta vaarin ja lähettää jonkunlaisen vaatepaketin katujen kuningattarille. Siinä olisi Suomipoika ihmeissään kun seuraavan kerran menee Berliinin kaduilla palveluita hakemaan ja vastassa onkin pataljoona iloisia tyttösiä 4 tuulenhatut päässä ja jalassa vähän käytetyt Reinot.
Reissuun lähtiessä ehdinkin jo pohtimaan että eipäs ole tapahtunut mitään omituista vähään aikaan. No tuli aiheutettua lähes Niagara falls ilmiö 5 tähden hotellin paskahuussissa……kovaa shittiä sanon minä…. Onneksi jo loppumatkassa kotiin…..
AH JOO! Vielä sen verran että kuka perkele on mennyt keksimään sen että on paljon kivempaa kun vessankopin ovi aukeaa kopin SISÄLLE PÄIN! Pikkuisen olin iloinen päästessäni Helsinki-Vantaan lentokentän vessaan....ja pelkästä ilosta auoin kopin ovea hetken aikaa ulos, kiinni, ulos, kiinni.....NIIN SEN PITÄÄ TOIMIA! Saksassa piti tunkea itsensä vessanharjan ja seinän väliin nurkkaan että saa oven auki.....NATSIT....natsien keksintö..ihan varmasti...natsit....

Ah ja sushia käytiin vetämässä. Onneksi jätkät (1 saksalainen, 1 italialainen + 1 italialaiset vanhemmat omaava saksalainen) ehti varoittaa wasabista........mutta suomalaisena keskivertopöljänä miehenä pakkohan sitä oli ottaa...ihan pieni nokare. Ei olisi varmaan nopeammin voinut isolle miehelle tulla kyyneleet silmiin....ja nämä kaikki 3 sanoivat yhteen ääneen että "menit sitten kuitenkin vetämään sitä!". Sushi oli loistavaa silti....vaikka saikin miehen kyyneliin....wasabilla se helppoa on....

1 kommentti:

  1. Mitä muuta voi saksalaisilta odottaa? Kansa joka on tehny varsin kunnioitettavan pioneerityön aikuisille suunnatun vessa-aiheisen viihteen tuottajana.

    VastaaPoista