tiistai 9. elokuuta 2011

Lasten huumorintaju

Silloin tällöin näitä omia lapsiaan kun katselee ja kuuntelee niin sitä vaan ihmettelee, että tässäkö ne minun parannetut versiot sitten ovat...pojasta polvi paranee taitaa olla sanontakin olemassa. Ja sitten taas silloin tällöin tulee niitä pieniä hetkiä milloin sitä vaan TIETÄÄ että minun lapsia ne on ja huumorintaju jäätävämpää kuin omani koskaan...ainakaan kun itse olin tuon ikäinen.

Yksi esimerkkitapaus tällaisesta puolivahingossa (ainakin sydämeni pohjasta toivon että se oli vahinko) syntyneestä huumori hetkestä on kerta, kun istuin vanhimma ntyttäreni kanssa olohuoneen sohvalla. Siinä katsoimme televisiota ja yhtäkkiä Veera tyttönen ojensi minulle etusormensa ja sanoi "Iti haitta.". Minä ajatuksissani haistoin ja samalla Veera heitti "Eikt haitekin hattulle" johon minä että "Joo. Missäs se on ollut?" Johon Veera "Mun peputta".

Kyseisessä tilanteessa päällimmäinen tunne, joka ensimmäisenä valtasi mieleni oli rajaton ylpeys sekoitettuna huutonauruun, jota ei uskaltanut suustaan pihalle laskea. Koska siitä olisi jäänyt kuitenkin sellainen "Hei haista isi tätäkin sormea"-kierre johon en suurin surminkaan halunnut / halua joutua.

Entistä hauskemman tietenkin omalta kohdaltani teki se että olen nähnyt elokuvan scary movie ja siitä kohtauksen tämä http://www.youtube.com/watch?v=RhoFqYfG59E . Ja lupaan ja vannon että tyttäreni sitä ei ole nähnyt.

Lapsiperheen arki.........pääasiassa kakkajuttuja, muodossa tahi toisessa....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti