Opettajat

Kai tätäkin aihetta pitää hieman hipaista nyt sitten täälläkin kun se kerran on nyt tapetilla niin lujasti.

Aikoinaan ennen kuin lähdin opettajan uralle tein kotipuolessa pienessä maalaiskoulussa yläasteen sijaisopettaja hommia yhden kevään. Tänä aikana tuli koettua pariin otteeseen se, että oppilas alkaa aukomaan päätään kesken tunnin ja myös se, että minkäpäs teet tälle oppilaalle. Jo tuolloin aloitin sen mitä jatkoin koko opettajan urani ajan alusta loppuun, että kerroin ensimmäisellä tapaamisella oppilaille/opiskelijoille, että riippuen siitä miten hommat etenee niin olen joko varmaan yksi mukavimmista ihmisistä mitä olette tavanneet mutta jos alatte aukomaan päätä ja hommat ei etene niin yksi kamalimimista. En tiedä miten hyvin sitä toteutin mutta olin minä opettajan urani aikana myös kusipää. Olen ihminen.

Ok no tuo sikseen, tein omat hommani miten tein mutta palataan vuosia taaksepäin.

Vuosi 1998, matematiikan tunti. Kyseessä yhden tunnin opetustilaisuus 8. luokkalaisille. Ja olikohan tunnista kulunut 15 minuuttia kun eräs poika kekkaisi alkaa hokea kovaan ääneen sanaa "terska". Komensin poikaa lopettamaan ja tämä uuden sanan ja vissiin osan itsestään löytänyt veijari jatkoi silmiin tuijottaen että "Terska terska terska". Tässä kohtaa aloin jo uhkaamaan luokasta poistamisella jos ei oikeasti ala sana kuulumaan ja loppumaan tämä hokeminen ja sitten tulikin repertuaariin tämä "Mitä sä mulle mahdat kun et voi edes koskea muhun?". Tässä kohtaa että "Selvä. Haetaan rehtori paikalle.". Hain rehtorin paikalle ja tämä veijari jatkoi entistä painokkaammin naisrehtorin silmiin tuijottamista ja hoki aivan tätä samaa sanaa ja sitten rehtorikin totesi jotain tyyliin "No minkäs tälle tekee" ja poistui.

En jaksa muistaa miten asia tästä eteenpäin sitten eteni. Tosin en muista että olisi ollut enää kyseisen kaverin kanssa mitään ongelmia.

Opettajat ovat tällä hetkellä enemmän kuin kusessa lasten kanssa. Tämä siis niiden opettajien osalta jotka eivät osaa pitää luokassa kuria ja joilta puuttuu se "Mulle ei vittuilla" asenne silmäkulmasta. Kuten tuossa eräältä tutulta kuulin viikko sitten, että hänen tuttunsa, joka on siis matematiikan opettaja oli kertonut että hänen uransa alussa oli n. 2-3 vuotta milloin hän yritti olla kasvattaja ja opettaja samaan aikaan. Sitten hän totesi ettei jaksa enää eikä varsinkaan voi tehdä mitään muuta kuin opettaa niille joita nappaa. Näitä luokassa noin kolmasosa, sitten on se toinen kolmasosa joita ei nappaa mutta ne tekee ja sitten on se osa jota ei nappaa ja jotka ei tee. Hän oli kertonut aika suoraan että hän paskat välittää siitä viimeisestä kolmanneksesta ja keskittyy niihin joita kiinnostaa. Ymmärrän hyvin.

Aikanaan juuri valmistuneena opettajana Vaasassa ollessani sijaisena olin välituntivahtina matematiikan opettajan kanssa jolla oli vuosi eläkkeeseen. Hän kysyi minulta että kuka olen ja mitä teen. Kerroin että olen vasta valmistunut opettaja ja että haen apurahoja ja kuvioita kuntoon että menen yliopistolle tutkimushommiin ja ehkä luennoimaan. Tämä opettaja otti olkapäästä kiinni ja sanoi "HYVÄ! Hemmetin hyvä. Jos hän jotain voi sanoa niin älä ikinä tule yläasteelle opettajaksi. Näissä hommissa vanhenee joka vuosi 10 vuotta. Minäkin lasken päiviä että pääsen eroon tästä roskasta." Tämä vuonna 2003.

Nyt elämme vuotta 2013. Opettajat tappelee tänä päivänä entistä enemmän luokkien rauhattomuutta vastaan, kitkevät koulukiusausta, tekevät hallinnollisia tehtäviä, ratkovat oppilaiden tulevaisuuksia arvosanoin, ottavat paskaa vastaan vanhemmilta joilta puuttuu peili kotoa ja pisteenä iin päälle tämän kaiken vielä ehkä homeisissa rakennuksissa.

Itse opetin pääasiassa aikuisia, joko yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Minä sain nauttia siitä mitä opettaminen oikeasti pitäisi olla eli tiedon jakamista ja auttamista eteenpäin elämässä. Sain käyttää niitä asioita hyväksi mitä minulle mm. fysiikan ja matematiikan kursseilla opetettiin ja jopa opettajankoulutuksessa olevia asioita. Tänä päivänä se taitaa ennemminkin olla sitä että opettajat käyttävät sitä yhtä asiaa joka opetetaan jo ala-asteen ensimmäisellä luokalla eli kymmeneen hiljaa laskemista.

En tiedä muista mutta itse ainakin koetan pitää huolen siitä että omat lapset kunnioittavat sitä ainoaa ihmistä siellä luokassa jolla on oikeasti merkitystä eli opettajaa. Tai kuten poikani minulta kysyi "Isi, koska sinä ja äiti aina meitä niin paljon komennatte ja torutte kun me tehdään pahojamme niin ettehän te meitä silloin rakasta." Vastasin pojalle että "Poika. Jos isä ja äiti ei teitä rakastaisi niin me ei teitä toruttaisi jos te teette pahojanne tai väärin. Jos me ei teitä rakastettaisi niin me emme sanoisi mitään."

Joo....isosti tsemppistä vaan opettajille ja niille jotka vielä haluavat sille uralle. Jos minä olisin miettimässä opettajan uralle lähtemistä niin varmaan nauraisin ja katsoisin opinto-opasta uudelleen. Pappinakin olisi kivempaa....olisi ainakin yleisö hiljaa.

Persekuukausi

Pikainen summaus listana viimeisen kuukauden ajalta:

A. polvi pyörähti ympäri ja sen jälkeen olen nauttinut mm. punkteerauksesta, magneettikuvauksesta ja puhtaasta harmituksesta tietäen mitä tässä on vielä edessä.

B. perheelle paukahti enterorokko, pojalle märkärupi ja itselleni vielä yksi flunssa.....sillä 1.5 kk sitten kärsitty influlenssa olisikin ollut aivan liian helppo juttu tähän kevääseen.

C. vaimolla todettii kaihi, joka pitää operoida jossain kohdassa. Tämä ei niin vituttanut minua....eikä oikein vaimoakaan.....

D. auto otti rantua yhdellä parkkipaikalla takaosaan....vakuutusyhtiö hoitaa

E. käytiin Tukholmassa perheen kesken. Eka matka ikinä yhdessä ulkomaille. Lapset pomppi pallomeressä puolet reissusta....no nyt ne pomppii sitten vuorollaan oksennustaudissa vessassa. Nuorin tytär oksenti toissayön ja poika oksenti viime yön. Veikkauksia että kuka oksentaa tämän päivän tai ensi yön.......

Kuten totesin työkaverille, joka sanoi muistaakseni että "Ei voi olla totta.", että kyllä voi ja näitä kun alkaa sattua niin sitten jossain kohtaa katoaa se vitutuskin. Ei ehdi vituttaa nimittäin ollenkaan kun tulee vasemmalta ja oikealta jotain "pikkukivaa".

.......ai niin......oltiin pakattu Tukholman reissua varten kaikki kamat autoon ja katseltiin vaan että on kotona kaikki ok kunnossa lähtöä ajatellen...ja sitten meidän isoin siperiankissa heittää kaariyrjöt leivinuunin päältä keittiön lattialle josta se leviää noin 2 metrin pudotuksen voimasta aika helvetin isolle alueelle. Minua vitutti ja huudatti....vaimoa vaan nauratti..

Alkaa pikkuhiljaa pelottaa .......uskon vakaasti siihen että kun minä kuolen niin se lähtö ei ole mitään sydänkohtaus/aivohalvaus kategoriaa vaan ennemmin listalta: meteoriitti naamaan, porotokka talloo kuoliaaksi keskellä kesäistä Saimaata, vesikauhuinen orava raatelee kurkun auki.....tai sitten näiden kaikkien yhdistelmä...

över and aut