Kuumeessa kuuppani kiehuu

Kipusi kamala kuume kroppaani. Kopautti koko kehon kipeäksi. Kerpele.

Kamalaa kokea keskiviikkona krapulaakin kamalampi kohtalo. Kääk.

Kyykkäsi kaikki kivat kikkailut kuten kovalevyjen kiinnittely kellarissa. Kismittää.

Kehoni kenties kuihtuu kivaan kondikseen?! Kuka kehtasi käkättää?!!!!!!!!!!!!

Kihisen kiukusta kun kehtaakin kaikenlaiset kivut kroppaani kivuta.

Kaikenlaista.

Kesäloman jälkeen...

Ohhoh ja taas kamala tauko kirjoittamisessa. No puolustuksena se, että olin lomalla ja keskityin valokuvaamiseen ja lasten kanssa olemiseen.

Enkä oikein tiedä onko nytkään mitään ihmeempää sanottavaa. Ainoa asia mikä oikeastaan tulee mieleen viime päiviltä, josta pitää kommentoida on tällä hehkutetut kuvat naisista synnytyksen jälkeen. Itselläni kävi mielessä sellainen asia, että missä on ne kuvat miehistä synnytyksen jälkeen? Ja tässä kohtaa osa tätä lukevista ajattelee että "Hei hei hei! Miehen kroppa ei käy läpi mitään myllerrystä eikä jää synnytyksestä arpia jne jne..." Eikö totta?

No entäpäs sitten blogit jotka ovat hirveän suosittuja joissa perheen äidit kertovat lapsiperheen arjesta sanoin sekä kuvin.

Muistan edelleen meidän ensimmäisen lapsen aikana pidetyn "koulutuksen" siitä mitä on kun perhe saa lapsen. Luennon pitäjä aloitti siitä miten hän oikein ihannoi sitä Valittujen Palojen tekstiä missä joku perheen isä kertoi miten ME saamme lapsen ja että "Juuri NÄIN. Me saamme lapsen! Ei vain äiti!" ja että "Isällä on ISO rooli!". Ja sen jälkeen 2-3 h luentoa aiheesta "Äidin rooli lapsen kasvattamisessa". Parhaita vetoja oli muun muassa mielestäni se, että "Äiti voi olla lapsestaan erossa yhtä monta päivää kuin lapsella on ikää VUOSISSA!".

Tässä kohtaa nauroimme vaimoni kanssa keskenämme takapenkissä luennoijan (nainen, 5 lasta) puhtaalle sekopäisyydelle.

Mihin helvettiin se isä hävisi?

Olen pari vuotta ajatellut että pitäisi kirjoittaa kirja, jossa olisi tarinoita eri iseiltä lapsien kanssa olemisesta ja hassuista tapahtumista. Mihin helvettiin ne isät aina unohtuu?

Ja per**le tämä ei ole kritiikki niitä naisten kuvia kohtaan tai sitä että naisten blogeja on niin paljon äitiydestä. Ihan mahtavaa että niitä on ja se kertookin kuvan siitä että nainen on edelleen isossa, tärkeässä roolissa lasten kasvattamisessa mutta ei se poista sitä että meitä (ainakin osaa) isejä vituttaa se että olemme vain sivuroolissa koko touhussa. No eihän se näin ole mutta siltä se tuntuu....siis se kuva jonka mm. media luo.

Plaah.......itse olin 5 viikkoa lasteni kanssa ja kyllä, hajosin välillä väsymyksen vuoksi ja mm. aina yhtä mahtavassa facebookissa asiasta avauduin. Joo totta ei voi verrata siihen että nainen on esim minimissään 9 kk vauvan kanssa kotona tai kuten oma vaimoni 7 vuotta. Me isät väännetään siellä työpaikalla duunia ja murehditaan että miten vaimo jaksaa kotona lapsen tai lasten kanssa. Kuka niistä jutuista kirjoittaa tarinoita? Kertoo pahasta mielestä kun ei saa olla lasten kanssa ja että yksi päivä huomaa ettei perhana tiedä omien lastensa parhaiden kavereiden nimiä tai muuta vastaavaa.

Ei kukaan.

No mä tiedän omien lasteni parhaiden kavereiden nimet nyt loman jälkeen ja tiedän monta muutakin juttua lapsistani.

Palatakseni niihin kuviin miehistä versus raskauden läpikäyneistä naisista. Totta, me miehet selvitään vähemmällä. Ehkä pari sympatia kiloa lähtee raskaudesta mukaan... Mutta missä on ne kuvat vaikka minusta kun olen työmatkalla istumassa yksin hotellihuoneen sängyllä miettimässä miten kotona menee? Kyynelsilmässä katsomassa kuvia lapsista. Ei niitä ole. Missään. Entä ne kuvat missä istun yöllä kiikkutuolissa laulamassa huutavaa vauvaa uneen, jotta vaimo saa nukkua. Ajatellen samalla että 2h päästä hypätään auton rattiin parin tunnin unilla.

Tai on ne kuvat siellä missä ne on arvokkaimmalla paikalla. Päässäni ja muistoissani.

Niitä ei vaan paineta mihinkään lehteen, ikinä.

Kyllä meillä miehilläkin on arpia, ne vaan ei näy päälle päin....aina..