sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Hiihtoa ja polvea sijoiltaan

Jeppis. Tässä sitä nyt sitten nautitaan jo toisen vuorokauden puolella tuosta suomalaisesta erimahtavasta lajista eli hiihdosta. Jaa että miksi vielä tänään siitä nautitaan?

Eilen lähdettiin hienoon keväiseen keliin hiihtämään vaimon kanssa ja vaimolla tytär selässä rinkassa. Hanki kesti hienosti ja lasetettiin se eteenpäin minkä jaksettiin.

Sitten yhden alamäen kohdalla ajattelin käydä vilkaisemassa yksiä jälkiä metsän vieressä. Lähdin laskemaan jälkiä kohti ja tajusin että näillä suksilla jarruttaminen voinee olla hieman haastavaa kovassa vauhdissa. Eli aloin kanttaamaan vauhtia pois. No suksipa upposikin lumen sisään ja minä kaaduin etuoikealle ja samalla tunsin kun vasenpolvi paukahti sijoiltaan. Tämä onkin jo toinen kerta kun kyseinen polvi tuon tempun tekee. Viime kerralla korjailtiin kierukkaa ja tehtin uusi eturistiside....tässä aloitetaan siis selvittäminen että mitä tällä kertaa korjataan.

Illalla pystyi vielä kävelemään jalalla mutta tänään onkin jo sen verran nestettä polvessa että eipä kävelläkään.

Jos voisi tätä juttua kuvata parilla sanalla niin käytetään tähän kohtaan sellainen sensuroimaton veto kuin että "Vittu".

Haluaisko joku ostaa sukset. Vähän käytetyt. Myydään tarpeettomina. Täysin.

2 kommenttia:

  1. Päivystyksessä kikkailemassa pyörätuolissa. Ajatukset sen verran vittuuntuneella tasolla että en keksi yhtään hauskaa asiaa tästä. No onneksi on istumatyö.....nyt sitten istutaan sitä paremmalla syyllä....

    VastaaPoista
  2. 2h jonossa + röntgenissä käytynä... Kelailin tuolla käytävää pitkin...vauhti ihan jotain muuta kuin Tähdellä. Joo....tätä nykyä ei jaksa edes vituttaa yhtä paljon kuin nuorena. Aktiiviurheiluakaan kun ei tällä kertaa menetä niin aika pientä...ottaa minnuu vähän pattiin silti...

    VastaaPoista