Soulin keikka Osa 1

Tässä väsymystä vastaan tapellessa ja iltaa odotellessa että lähtisi jonnekin syömään pitänee summata reissun tähän astinen saldo....joka on mittakaavassaan massiivinen.

Eli eilen.....joo oli se eilen olin tekemässä lähtöä Souliin työmatkalle ja aamun pakkailin viimeisiä kamoja matkaan ja kun kaikki oli kondiksessa soitin taksin.

Soiton jälkeen pistin laukut kiinni otin takin niskaan ja pihalle taksia vartoomaan. Kello on tässä kohtaa n. 10.50.

Odottelin kello 11.05 asti jolloin alkoi jälleen joku pieni ääni sanomaan että ettei vaan olisi taksi tehnyt tepposet. Soitto Joutsenon taksille että missäs mun pirssini on? Taksikeskuksesta kommentti että "Tämän mukaan sut on jo haettu." Johon minä lakonisesti että "No nähtävästi ei ole haettu. Olen menossa 11.24 junaan ja alkaisi olemaan kiire että saisinko sen auton nyt?" Joo lähetetään auto samantien, oli kommentti. Kello tikittää eteenpäin...vilkaisen junan tilanteen että onko se myöhässä.. VR:n järjestelmä näyttää että arvioitu saapumisaika olisi 11.38. Huh huh totean...no ei siinä mittään odotellaan. Kello tulee 11.15...11.17....tässä kohtaa alkaa vikavillat nousemaan. Ei näy autoa. Kipaisen naapurissa että josko joku heittäisi junalle. Ei ole ketään kotona. Soitto toiselle naapurille joka sanoo lähtevänsä heittämään minut junalle. Naapuri tulee pihaan 11.24 joka siis lähtöaika junalle.....ei näy taksia edelleenkään. Eikä näkynyt vastaantulijoissa yhtään taksia mitä juna-asemalle ajettiin.

Ehdin juna-asemalle ja juna saapuukin 11.44. Olen onnellinen junan myöhästymisestä. Kampean junaan ja konduktööri tulee leimaamaan lippua. Sanon hänelle "No nyt kuulet sellaisen jutun mitä et tänään tai ehkä ikinä ole kuullut. Kiitos kun olette myöhässä sillä taksi ryssi niin pahasti hommat että olisin aika kusessa." Konduktööri "No en ole kuullut ennen tuota. Tota.....eihän sulla ole kamal kiire sinne lennolle? Kun meidän veturista ei saada täysiä tehoja pihalle niin myöhästytään kokoajan lisää." Repeän nauramaan ja sanon "Ei todellakaan haittaa mulla on aikaa aina 16.30 asti eli hyvin ehdin."

Juna körötteleepi Tikkurilaan ja ollaan 40 min aikataulusta jäljessä. Nou hätä.

Taksilla juna-asemalla ja kerron taksisuharille aamun kokemuksesta. Saan vinkin "Tee valitus taksivalvontaan. Ei tuo ole hyväksyttävää mitenkään." Kerron että todellakin teen.

Pääsen lentokentälle ja käyn syömässä rauhassa.

Otan vinkistä vaarin ja haahuilen eri kaupoissa etsimässä lentosukkia. Viimein löydän kaupan jossa on oikean kokoisia sukkia jopa.. Ja sitten lähimpään vessaan. Ihan helvetin pieneen koppiin jossa vaihdan sukat. Tulen ulos kopista ja vessaan tulee pieni poika isänsä kanssa. Poika toteaa koppiin mennessään isälleen "Tää on ihan kamalan pieni koppi". Teki mieli sanoa pojalle että "EIPÄS OLE!"

Sitten ei muuta kuin portille jossa boardingin piti alkaa 16.45 joka alkaakin sitten 1720. Myöhässä ollaan...taas.

Tässä odotellessa kävin viereisessä vessassa...niissä kopeissa olisi voinut heitellä kärrynpyöriä osumatta seinään...vitutti.

Nou hätä.

Lentoon lähtiessä tapahtuu taas jälleen sama kuin aina ennenkin että kone lähtee liikkeelle ja alkaa paineentasaus jossa kohtaa minä nukahdan ja herään ilmassa. Normi setti.

Lennon aikana katselen leffan ja vielä toistakin. Sitten koetan saada unen päästä kiinni. Viimein nukahdan. Herään siihen n. 1-2 tunnin jälkeen kun vieressä istunut täti neppaa kassinsa penkkiin ns. huolella.....herätys siis sellainen "MITÄ KUKA SAATANA!" tyyppinen eli sen jälkeen unen saaminen täyttä unta....tai no siis haavetta.

Ei mitään päästään Souliin. Ja sitten siirrytään junaan lauman mukana joka vie johonkin toiseen osaan terminaalia.....tässä kohtaa jo hieman tuntuu että mitähän tästäkin tulee.

Jonossa on pari suomalaista ja hieman ennen passintarkastusta kysyn heiltä että "Hei mitä ne pikkulaput muuten oli mitä se yksi likka jakeli koneessa ja meni mun ohi huomaamatta?" "Tota ne on sellaisia maahantuloilmoitus lappuja jotka tossa hetken päästä sulta vaaditaan." "No voi ny vittu....ok tossahan niitä on pöydällä." Täyttelen lappusen lennossa ja sitten pikku-ukkelille lappu kouraan. Meitsin etusormet lukijaan ja naamasta otetaan kuva....itketti nähdä se kuva. Kaveri sanoo että TSingdongding jne jne......minä että mitä? "Juu kan kooo". Selvä ja kiitti.

Sitten kamojen kanssa eteenpäin. Kävelen kohti taksiasemaa kun tulee taksimies kysymään että tarttetko kyydin...englanniksi. Mä että joo tartten. Kamat autoon ja kohti Soulia. Matkalla funtsin että olikohan se viisasta parin päivän takia vaihtaa 150 egeä woneiksi......ja tätä pyöritän päässäni koko matkan. Taksikuski kertoo nähtävyyksistä ja ajelee....no varmaan paikalliseen tyyliin rauhallisesti...itsellä parissa kohtaa meinasi sydän käydä kurkussa.

Sitten päästään kohteeseen 1.5 h myöhemmin. Ja kaveri heittää että "it will make 150.000 wons". No voi vittu.....otin sitten just sen kalleimman version tulla perille. Ei mennyt hukkaan rahan vaihto......paloi se satanen että heilahti.

Kamat huoneeseen ja käymään COEX centerissä jossa on ensi viikolla konferenssikin. Matkalla neppailen kuvia ja näytän tasan turistilta. Väsynyt katse silmissä ja suu auki + kamera handussa.

COEX centerissä käväisen syömässä.....Burger Kingissä....säälittävää...tiedetään...

Sitten löydän akvaarion jossa käyn turistina häärimässä eli neppailemassa kuvia ja yhtä perhettä jeesasin ottamalla heidän puhelimellaan kuvan koko perheestä.

Hieno akvaario.

Sitten hotellin kautta etsimään jotain kauppaa mistä saa juotavaa. Haahuilen katuja ja viimein totean että nyt on saatava kahvi. Menen kahvilaan joka tietenkin on joku jenkkilän ketju.....siellä likka kysyy että "Wat kaint of koffii?" Meikän väsyneisiin silmiin osuu ekana sana Americano...sanon sen......likka kysyy "Small ol lekulal?".....minä mietin että mistä minä tiedän....no "Lekulal....ei ku regular". Saa käteeni sellaisen lätkän joka piippaa kun tilaus on valmis...haahuilen ulos pöytään istumaan ja koetan saada kameraa laukkuun....ja samassa se lätkä alkaa rääkymään. Ei kun kamat kantoon ja sisälle hakemaan kahvi. Siellä odotti tuoppi kannen kanssa. Kiitän ja painuin pihalle sen tuoppini kanssa. Sitten muistan.....ei vittu......ei kait se Americano ollut musta kahvi. Kansi pois.......no sitä se oli....kiehuvan kuumaa ja helvetin paljon. Jippii....en tykkää mustasta kahvista. Naukkailen kuppini hissukseen pois ja seuraan kun muiden kahvilassa olijoiden vitutuskäyräu nousee kertaluokalla kun heidän täydellisen väärin kahvilan viereen parkkeerattujen autojen viereen hyppää paikallinen parkkipirkko.

Naukkailen kahvini ja sisällä kysyn tarjoilijalta joka iloisesti toivotti minulle englanniksi hyvät päivän jatkot. No minä tietenkin kysymään että missä on lähin kioski tai kauppa mistä voisi ostaa vettä tai muuta juotavaa. Kaveri menee sellaiseen lukkoon ettei pihalle tule kuin piipittävällä äänellä koreaa...vähän. Minä kiitän ja painun pihalle.

Seuraava ovi kahvilasta on kioski. Nauratti.

Ei kun sisälle ja sieltä ekana iso vesipullo ja sitten katselin että "Kappas tässä on tuontioluita ja helvetin kalliita sellaisia....tossahan on näiden alapuolella mineraalivettä...siinä on sininen vesipisaran kuvakin." Ostan tuotteet.

Painun omaan huoneeseen ja tuijottelen tätä mysteerilekaa. Avaan sen....ei sihahdusta. No vettä se on....eka hörppy......ei helvetti tämähän on viinaa. Lähempi tarkastelu ja totta 19% Sojua.....guuglen mukaan.

Nauroin aikalailla lujaa.

No sitten lähdin alakertaan kysymään että onko täällä missäpäin mahdollisuutta silittää paitoja. Saan vastauksen ja painun takaisin hissiin ja kortti koneeseen ja 10 kerrokseen painallus. Välähtää punainen valo....hissi ei liiku. Tulee toinen heebo hissiin neppaa kortin koneeseen ja tadaa painutaan kerrokseen 11. Minä jään hieromaan omaa korttiani koneeseen joka välkyttää vaan punaista.....nauran taas.

Pääsen vain respaan hissillä. Ja sieltä itselle uusi kortti......likka näki vissiin silmistä että tällä jätkällä ei ole paras päivä menossa...ja antoi kaksi korttia.

Nyt venttaan että tulisi ns. ruoka-aika...tai no onhan se jo....Suomessa lounas aika ja täällä kai päivällinen. Väsyttää aivan jäätävästi. Pakko tästä on hipsiä safkaamaan.........jos jollekulle tutulle tulee korttii pohjois-koreasta niin no.....siellä sitten.....

Bon appetit

p.s. huomenna meinaan mennä metroon........jänskättää....ihan syystäkin...

Soulia pukkaa ja juttuja mitä mieleen pukahtanut

Jo vain...kuten otsikkokin jo sanoo niin tässä ollaan pakkaus puuhissa.....tai no käytännössä pesty vaatteita ja odotellaan niiden kuivamista ennen kuin pakataan....ja Souliin Etelä-Koreaan olllaan matkalla työreissulle.

Ajattelin siis hieman kirjoittaa jotain että saan ajatuksia pois siitä että huomenna tempaisen itseni kulttuuriin josta on yhtä paljon tietoa sekä osaamista kuin teinipojalla rintaliivien avaamisesta. 

Yksi tarina mikä tällä viikolla lasten kanssa touhuamisesta tuli päähän on jäänyt kirjaamatta. Ja siitä vaikka pari sanaa.

Eli tarina akaa siitä,että aikoinaan kun meille syntyi vanhin tyttäremme olimme tehneet hoitopöydän pesukoneen päälle kylppäriin. Siinä sitten eräänä iltana vaihdoin vaippaa tytölle ja juuri kun olin saanut paketin auki niin kuului varoitusääni...."prööt". Taisin alkaa hihittelemään pienen vauvan pierulle kun samantien tuli sitten äänen perässä "satsit" ja suoraan meikäläisen päälle. Siinä sitten seisoin soossit sylissä,vaimo nauroi vieressä ja minä ajattelin että "Tätäkö tämä tulee sitten olemaan?". 

No ei siinä mitään. Tuon jälkeen alkoikin sitten jo tottumaan siihen, että saa osumia silloin tällöin. 

Sitten syntyi poikamme. Samanlainen tilanne eli poikavauva samalla hoitopöydällä ja minä vaihtamassa vaippaa. "PRÖÖT" ja minä hyppään Matrix tyyppisesti pois tieltä kun ilmassa lentää "kaikenlaista". Sitten vaimolle kommentti "Kato!! Näitkö! Vähänkö olin nopea! On kato jo kokemusta!" Käännyin takaisin vaihtamaan vaippaa ja pääsen "ampumasektoriin" niin ilman varoääntä poika lataa ihan kaiken mitä ammuttavissa oli. Siinä olisi Pohjois-Korean tykistökin kateellinen siitä latauksen määrästä mitä päälleni lensi. Siinä sitten olin jälleen kerran...yltä päältä siinä itsessään.....ja vaimo nauraa kikattaa vieressä.....

Nykyään sitä ei sitten enää joudukaan olemaan maalitauluna. Mutta sain minä yhdellä työreissulla tekstiviestin puhelimeen aamulla vaimolta jossa luki "Asioita mitä ei usko koskaan kuulevansa lapsensa suusta. "ÄITI SAARA KAKKASI KIRJAAN!" 

Lapsiperheen elämä.....tiukkaa shittiä....ja joskus löysääkin...

Fear of the Dark

Pimeän pelko. Sepä olikin ainoita asioita ihan helvetin isojen hämähäkkien lisäksi jota itse pienenä poikana pelkäsin. Montakohan kertaa makasin sängyssä pikku-ukkelina tuijottaen pelosta täristen sitä helvetin potan vieressä pistorasiassa hehkuvaa Tiikeri (Nalle Puhista) yövaloa, joka hohti oranssina valona pilkkopimeässä.
Onneksi en silloin ollut likinäköinen sillä se olisi muistuttanut lähinnä jotain demonin silmää siinä tapauksessa.....hieno keksintö kertakaikkiaan.

Jaa että mitä pelkäsin pimeässä? No lukekaa nyt perkele näitä tekstejä niin ehkä voi päästä käsiksi siihen että tässä telkänpöntössä joka on näiden hartioiden väliin kasvanut saattaa ihan silloin tällöin pyöriä ihan hemmetin hämäriä asioita.......ja pikku nappulana pimeässä..kyllä siellä viirasi aika omituisia öttiäisiä.

No nyt sitten illalla pääsin näkemään senkin, että oma poikani friikkasi pimeästä. Aivan jäätävällä setillä vielä: lue huuto itku rääkyminen......vaikka ovi hänen huoneeseen auki jonka etupuolella heti lamppu katossa, pojan seinällä lukulamppu päällä....ja poika rääkyy pimeän pelkoa. Itsellä hieman kiehutti kun ei siellä edes ollut PIMEÄÄ! No sitten käytiin lyhyt dialogi että aiheesta että mikäs se nyt sitten oikein oikeasti pelottaa.

Poikani: "Mua pejottaa sängyn alunen että siellä on jokin."
Minä: "Eihän siellä ole kuin pölypalloja."
Poikani: "NO ENTÄ JOS ON!!!"
Minä: "Ei siellä OLE MITÄÄN!"
Poikani:"ENTÄ JOS ON?!!!"

Voi luvata että oli lähempänä kuin nanosekunnin päässä että tapahtuisi seuraavaa http://www.youtube.com/watch?v=KntK1ZENcIU ja vielä sillä tasolla missä Ville laittaa kaiken näyttelijän lahjansa peliin.....mutta ihan traumojen välttämiseksi jätin tekemättä....

Minä: "No mutta kun ei siellä ole mitään!!"
Poikani: "NO MUTTA ENTÄ JOS ON!"

Tässä kohtaa itselläni alkoi viheltämään.

"Poika. Pois sängystä."

Sänky kyljelleen ja irrottamaan sängyn jalkoja. Neppailin kaikki 4 jalkaa irti, laitoin lakanan ojennukseen
ja sanoin pojalle "No nyt siellä sängyn alla ei mahdu olemaan edes muurahainen saatikka mikään ihmissusi (josta oli hetkeä aikaisemmin vaihdettu muutama sananen) eikä edes muurahaisihmissutta eikä käytännössä edes niitä pölypallojakaan.

Pojan ilma oli näkemisen arvoinen. Se epäuskoinen katse siitä kun hänelle valkeni että "Ei hemmetti, jos sängyssä ei ole jalkoja niin ei siellä allakaan mitään voi olla."

Todettakoon tähän kohtaan että tämä jalkojen poistaminen sängystä on pääni sisällä suunniteltu jo silloin kun itse pelkäsin pimeää. Nykyään en enää pelkää....ellei siellä ole joku muurahaisihmissusi / vastaava........pitääköhän mun sahata työpöydästä jalat.....

Kuumeessa kuuppani kiehuu

Kipusi kamala kuume kroppaani. Kopautti koko kehon kipeäksi. Kerpele.

Kamalaa kokea keskiviikkona krapulaakin kamalampi kohtalo. Kääk.

Kyykkäsi kaikki kivat kikkailut kuten kovalevyjen kiinnittely kellarissa. Kismittää.

Kehoni kenties kuihtuu kivaan kondikseen?! Kuka kehtasi käkättää?!!!!!!!!!!!!

Kihisen kiukusta kun kehtaakin kaikenlaiset kivut kroppaani kivuta.

Kaikenlaista.

Kesäloman jälkeen...

Ohhoh ja taas kamala tauko kirjoittamisessa. No puolustuksena se, että olin lomalla ja keskityin valokuvaamiseen ja lasten kanssa olemiseen.

Enkä oikein tiedä onko nytkään mitään ihmeempää sanottavaa. Ainoa asia mikä oikeastaan tulee mieleen viime päiviltä, josta pitää kommentoida on tällä hehkutetut kuvat naisista synnytyksen jälkeen. Itselläni kävi mielessä sellainen asia, että missä on ne kuvat miehistä synnytyksen jälkeen? Ja tässä kohtaa osa tätä lukevista ajattelee että "Hei hei hei! Miehen kroppa ei käy läpi mitään myllerrystä eikä jää synnytyksestä arpia jne jne..." Eikö totta?

No entäpäs sitten blogit jotka ovat hirveän suosittuja joissa perheen äidit kertovat lapsiperheen arjesta sanoin sekä kuvin.

Muistan edelleen meidän ensimmäisen lapsen aikana pidetyn "koulutuksen" siitä mitä on kun perhe saa lapsen. Luennon pitäjä aloitti siitä miten hän oikein ihannoi sitä Valittujen Palojen tekstiä missä joku perheen isä kertoi miten ME saamme lapsen ja että "Juuri NÄIN. Me saamme lapsen! Ei vain äiti!" ja että "Isällä on ISO rooli!". Ja sen jälkeen 2-3 h luentoa aiheesta "Äidin rooli lapsen kasvattamisessa". Parhaita vetoja oli muun muassa mielestäni se, että "Äiti voi olla lapsestaan erossa yhtä monta päivää kuin lapsella on ikää VUOSISSA!".

Tässä kohtaa nauroimme vaimoni kanssa keskenämme takapenkissä luennoijan (nainen, 5 lasta) puhtaalle sekopäisyydelle.

Mihin helvettiin se isä hävisi?

Olen pari vuotta ajatellut että pitäisi kirjoittaa kirja, jossa olisi tarinoita eri iseiltä lapsien kanssa olemisesta ja hassuista tapahtumista. Mihin helvettiin ne isät aina unohtuu?

Ja per**le tämä ei ole kritiikki niitä naisten kuvia kohtaan tai sitä että naisten blogeja on niin paljon äitiydestä. Ihan mahtavaa että niitä on ja se kertookin kuvan siitä että nainen on edelleen isossa, tärkeässä roolissa lasten kasvattamisessa mutta ei se poista sitä että meitä (ainakin osaa) isejä vituttaa se että olemme vain sivuroolissa koko touhussa. No eihän se näin ole mutta siltä se tuntuu....siis se kuva jonka mm. media luo.

Plaah.......itse olin 5 viikkoa lasteni kanssa ja kyllä, hajosin välillä väsymyksen vuoksi ja mm. aina yhtä mahtavassa facebookissa asiasta avauduin. Joo totta ei voi verrata siihen että nainen on esim minimissään 9 kk vauvan kanssa kotona tai kuten oma vaimoni 7 vuotta. Me isät väännetään siellä työpaikalla duunia ja murehditaan että miten vaimo jaksaa kotona lapsen tai lasten kanssa. Kuka niistä jutuista kirjoittaa tarinoita? Kertoo pahasta mielestä kun ei saa olla lasten kanssa ja että yksi päivä huomaa ettei perhana tiedä omien lastensa parhaiden kavereiden nimiä tai muuta vastaavaa.

Ei kukaan.

No mä tiedän omien lasteni parhaiden kavereiden nimet nyt loman jälkeen ja tiedän monta muutakin juttua lapsistani.

Palatakseni niihin kuviin miehistä versus raskauden läpikäyneistä naisista. Totta, me miehet selvitään vähemmällä. Ehkä pari sympatia kiloa lähtee raskaudesta mukaan... Mutta missä on ne kuvat vaikka minusta kun olen työmatkalla istumassa yksin hotellihuoneen sängyllä miettimässä miten kotona menee? Kyynelsilmässä katsomassa kuvia lapsista. Ei niitä ole. Missään. Entä ne kuvat missä istun yöllä kiikkutuolissa laulamassa huutavaa vauvaa uneen, jotta vaimo saa nukkua. Ajatellen samalla että 2h päästä hypätään auton rattiin parin tunnin unilla.

Tai on ne kuvat siellä missä ne on arvokkaimmalla paikalla. Päässäni ja muistoissani.

Niitä ei vaan paineta mihinkään lehteen, ikinä.

Kyllä meillä miehilläkin on arpia, ne vaan ei näy päälle päin....aina..

Narun jatkona takapihan pihlajanoksassa

Otsikko voisi kertoa masentavaa tarinaa viikonlopustani mutta tosin jos olisin "jojoon" itseni tunkenut niin tuskin olisin tässä kirjoittamassa asiasta....tai no mun tuurilla siitäkin hommasta olisi selvinnyt jollain omituisella käänteellä. Meteoriitti katkaisi köyden tai vastaavaa....hmph...

No mutta siis viikonloppuna olin ns. yh-isänä 3 lapselleni kun vaimo oli reissun päällä. Siinä sattui niin että kaikki lapset tuli jossain kohtaa vietyä ympäri kyliä kavereilleen ja jäin pariksi tunniksi yksin kotiin. Siittä kipaisu kellariin siivoilemaan pitkästä aikaa paikkoja ja lähes heti löysin talvella lapsille kellarin kattoon ostamani hamppuköyden.

Tästä sikisi ajatus että onkohan takapihalla mitään oksaa johon voisi virittää sen köyden, pistää siihen useampi solmu ja sitten lapset saisi kiipeillä siinä.

Köysi käteen ja takapihalle.

Ja heti silmiin sattui pihlajanoksa johon näppärästi samantien kiskaisin köyden yli. Ja jäi hieman vajaaksi. No ei muuta kuin pari lastauslavaa päällekkäin ja niiden päälle keikkuen seisomaan. Köyden päästä kiinni, lukko kiinni köyteen ja tempaisulla kiristys oksaan. Sitten testi roikkuminen omalla painolla että varmasti kestää. Sitten solmuja tekemään joista lapset saisi kunnon otteen. Olisikohan ollut solmu nro 3 kun tajusin miltä touhu saattoi ulkopuolisesta näyttää....hihitellen tein vielä pari solmua lisää.....ilman pään läpi lentäviä lenkkejä....

salmiakkisitruunalonkero.....makutestin tulokset

Hyi helvetti.

Pöndeltä Hesaan ja hississä kakkoseen

Jälleen tuli käväistyä yhdellä työmatkalla isolla kirkolla eli Suomen Helsingissä. Matkahan alkoi jo lähdössä omalaatuisesti eli bisnesluokassapa oli samaan aikaan näyttelijä Peter Franzen. Ajattelin että no pentele tulipa nähtyä yksi suomalainen julkkis eli hyvä meininki.

Tässä kohtaa jo huomataan että meillä Etelä-Karjalassa on vain yksi julkkis, Hynynen. Kaikki muut mitä nähdään niin heti maailma sekoaa. No en käynyt kysymässä nimmaria…..koska Petulla oli joko krapula tai helvetin huono päivä tai sitten tosi paska yritys maastoutua…..junassa aurinkolasien taakse.

Ei muutta ku junalla Heltsinkiin ja 3 laukun kanssa linkaten hotelliin. Tässä kohtaa huomautetaan sellaisesta asiasta että ainakin 2 kassillista kamaa oli ihan perkeleen turhaan mukana. Mutta kun sitä on tottunut varautumaan kaikkeen aina marsupilamien maihinnoususta ydintuhoon niin sen mukaan sitten varustukset……noin karkeasti ottaen.

No pääsin hotellille ja siinä täytellessäni lomaketta huomasin että pentele Vesa Vierikko tilaamassa respassa kaljaa. Vesa on yksi mun idoleista näyttelijärintamalla ja siinä on ukkeli joka on saanut minut nauramaan enemmän kuin tuhat kertaa. Hieno mies. Vanhentunut tosin myös hänkin…….aika…..you suck.

No kamat kantoon ja pikkuvilkaisu pöytäseurueeseen jossa Vesku istui. No eihän siinä sitten ollutkaan kuin Mikko Kivinen ja muuta näyttelijä porukkaa. Kaikkien nimistä ei mitään tietoakaan mutta jossain kohtaa televisiosta tuttuja.

Tässä kohtaa jo ajattelin että no nyt on kyllä nähty taas vuodeksi eteenpäin julkkiksia.

Surullista tässä on se että tämä kaikki vain ja ainoastaan osoittaa että minä asun maaseudulla vaikkakin kaupungissa. Tosin en juossut kiljuen repimään Vierikolta poskiparrasta karvoja muistoksi näkemisestä……sain hillittyä itseni.

Mitähän vielä….joo eilen menin elämäni pisimmän kokouksen jälkeen (10h) hotellille. Painoin hissin nappia ja ovet aukenivat. Sisällä oli mies ja nainen. Nainen hinkkaa korttia siihen hissin kirjautumisaukkoon ja yrittää painella 2 kerroksen nappia onnistumatta saamaan hissiä liikkeelle. .En voinut vastustaa kiusausta. Nappasin oman kortin. Käytin kirjautumisaukossa ja tökkäsin hissin nappia. Hissi liikehti saman tien liikkeelle. Nainen katsoi minua hölmistyneenä. Mutta se ilme tädin kasvoilla kun otin ja puhalsin siihen etusormeen jolla painoin hissin nappia ja sanoin ”That is how you do it” oli vertaansa vailla. Siinä hississä ainakin sinä päivänä kuului kerran 3 äänisenä huutonaurua.

Elämä on täynnä hauskoja hetkiä jos niitä osaa etsiä. Tosin elämä on myös täynnä ikäviäkin hetkiä ja niitä ei tarvitse edes etsiä……ne perkeleet kun tulee etsimään sinut.

…joo….kevätflunssa kiipeämässä keholle…eli matkalla kotiin……varmaan sain jonkun pöpön siitä napista.

Ei pitäisi painaa hississä kakkoseen.

Opettajat

Kai tätäkin aihetta pitää hieman hipaista nyt sitten täälläkin kun se kerran on nyt tapetilla niin lujasti.

Aikoinaan ennen kuin lähdin opettajan uralle tein kotipuolessa pienessä maalaiskoulussa yläasteen sijaisopettaja hommia yhden kevään. Tänä aikana tuli koettua pariin otteeseen se, että oppilas alkaa aukomaan päätään kesken tunnin ja myös se, että minkäpäs teet tälle oppilaalle. Jo tuolloin aloitin sen mitä jatkoin koko opettajan urani ajan alusta loppuun, että kerroin ensimmäisellä tapaamisella oppilaille/opiskelijoille, että riippuen siitä miten hommat etenee niin olen joko varmaan yksi mukavimmista ihmisistä mitä olette tavanneet mutta jos alatte aukomaan päätä ja hommat ei etene niin yksi kamalimimista. En tiedä miten hyvin sitä toteutin mutta olin minä opettajan urani aikana myös kusipää. Olen ihminen.

Ok no tuo sikseen, tein omat hommani miten tein mutta palataan vuosia taaksepäin.

Vuosi 1998, matematiikan tunti. Kyseessä yhden tunnin opetustilaisuus 8. luokkalaisille. Ja olikohan tunnista kulunut 15 minuuttia kun eräs poika kekkaisi alkaa hokea kovaan ääneen sanaa "terska". Komensin poikaa lopettamaan ja tämä uuden sanan ja vissiin osan itsestään löytänyt veijari jatkoi silmiin tuijottaen että "Terska terska terska". Tässä kohtaa aloin jo uhkaamaan luokasta poistamisella jos ei oikeasti ala sana kuulumaan ja loppumaan tämä hokeminen ja sitten tulikin repertuaariin tämä "Mitä sä mulle mahdat kun et voi edes koskea muhun?". Tässä kohtaa että "Selvä. Haetaan rehtori paikalle.". Hain rehtorin paikalle ja tämä veijari jatkoi entistä painokkaammin naisrehtorin silmiin tuijottamista ja hoki aivan tätä samaa sanaa ja sitten rehtorikin totesi jotain tyyliin "No minkäs tälle tekee" ja poistui.

En jaksa muistaa miten asia tästä eteenpäin sitten eteni. Tosin en muista että olisi ollut enää kyseisen kaverin kanssa mitään ongelmia.

Opettajat ovat tällä hetkellä enemmän kuin kusessa lasten kanssa. Tämä siis niiden opettajien osalta jotka eivät osaa pitää luokassa kuria ja joilta puuttuu se "Mulle ei vittuilla" asenne silmäkulmasta. Kuten tuossa eräältä tutulta kuulin viikko sitten, että hänen tuttunsa, joka on siis matematiikan opettaja oli kertonut että hänen uransa alussa oli n. 2-3 vuotta milloin hän yritti olla kasvattaja ja opettaja samaan aikaan. Sitten hän totesi ettei jaksa enää eikä varsinkaan voi tehdä mitään muuta kuin opettaa niille joita nappaa. Näitä luokassa noin kolmasosa, sitten on se toinen kolmasosa joita ei nappaa mutta ne tekee ja sitten on se osa jota ei nappaa ja jotka ei tee. Hän oli kertonut aika suoraan että hän paskat välittää siitä viimeisestä kolmanneksesta ja keskittyy niihin joita kiinnostaa. Ymmärrän hyvin.

Aikanaan juuri valmistuneena opettajana Vaasassa ollessani sijaisena olin välituntivahtina matematiikan opettajan kanssa jolla oli vuosi eläkkeeseen. Hän kysyi minulta että kuka olen ja mitä teen. Kerroin että olen vasta valmistunut opettaja ja että haen apurahoja ja kuvioita kuntoon että menen yliopistolle tutkimushommiin ja ehkä luennoimaan. Tämä opettaja otti olkapäästä kiinni ja sanoi "HYVÄ! Hemmetin hyvä. Jos hän jotain voi sanoa niin älä ikinä tule yläasteelle opettajaksi. Näissä hommissa vanhenee joka vuosi 10 vuotta. Minäkin lasken päiviä että pääsen eroon tästä roskasta." Tämä vuonna 2003.

Nyt elämme vuotta 2013. Opettajat tappelee tänä päivänä entistä enemmän luokkien rauhattomuutta vastaan, kitkevät koulukiusausta, tekevät hallinnollisia tehtäviä, ratkovat oppilaiden tulevaisuuksia arvosanoin, ottavat paskaa vastaan vanhemmilta joilta puuttuu peili kotoa ja pisteenä iin päälle tämän kaiken vielä ehkä homeisissa rakennuksissa.

Itse opetin pääasiassa aikuisia, joko yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Minä sain nauttia siitä mitä opettaminen oikeasti pitäisi olla eli tiedon jakamista ja auttamista eteenpäin elämässä. Sain käyttää niitä asioita hyväksi mitä minulle mm. fysiikan ja matematiikan kursseilla opetettiin ja jopa opettajankoulutuksessa olevia asioita. Tänä päivänä se taitaa ennemminkin olla sitä että opettajat käyttävät sitä yhtä asiaa joka opetetaan jo ala-asteen ensimmäisellä luokalla eli kymmeneen hiljaa laskemista.

En tiedä muista mutta itse ainakin koetan pitää huolen siitä että omat lapset kunnioittavat sitä ainoaa ihmistä siellä luokassa jolla on oikeasti merkitystä eli opettajaa. Tai kuten poikani minulta kysyi "Isi, koska sinä ja äiti aina meitä niin paljon komennatte ja torutte kun me tehdään pahojamme niin ettehän te meitä silloin rakasta." Vastasin pojalle että "Poika. Jos isä ja äiti ei teitä rakastaisi niin me ei teitä toruttaisi jos te teette pahojanne tai väärin. Jos me ei teitä rakastettaisi niin me emme sanoisi mitään."

Joo....isosti tsemppistä vaan opettajille ja niille jotka vielä haluavat sille uralle. Jos minä olisin miettimässä opettajan uralle lähtemistä niin varmaan nauraisin ja katsoisin opinto-opasta uudelleen. Pappinakin olisi kivempaa....olisi ainakin yleisö hiljaa.

Persekuukausi

Pikainen summaus listana viimeisen kuukauden ajalta:

A. polvi pyörähti ympäri ja sen jälkeen olen nauttinut mm. punkteerauksesta, magneettikuvauksesta ja puhtaasta harmituksesta tietäen mitä tässä on vielä edessä.

B. perheelle paukahti enterorokko, pojalle märkärupi ja itselleni vielä yksi flunssa.....sillä 1.5 kk sitten kärsitty influlenssa olisikin ollut aivan liian helppo juttu tähän kevääseen.

C. vaimolla todettii kaihi, joka pitää operoida jossain kohdassa. Tämä ei niin vituttanut minua....eikä oikein vaimoakaan.....

D. auto otti rantua yhdellä parkkipaikalla takaosaan....vakuutusyhtiö hoitaa

E. käytiin Tukholmassa perheen kesken. Eka matka ikinä yhdessä ulkomaille. Lapset pomppi pallomeressä puolet reissusta....no nyt ne pomppii sitten vuorollaan oksennustaudissa vessassa. Nuorin tytär oksenti toissayön ja poika oksenti viime yön. Veikkauksia että kuka oksentaa tämän päivän tai ensi yön.......

Kuten totesin työkaverille, joka sanoi muistaakseni että "Ei voi olla totta.", että kyllä voi ja näitä kun alkaa sattua niin sitten jossain kohtaa katoaa se vitutuskin. Ei ehdi vituttaa nimittäin ollenkaan kun tulee vasemmalta ja oikealta jotain "pikkukivaa".

.......ai niin......oltiin pakattu Tukholman reissua varten kaikki kamat autoon ja katseltiin vaan että on kotona kaikki ok kunnossa lähtöä ajatellen...ja sitten meidän isoin siperiankissa heittää kaariyrjöt leivinuunin päältä keittiön lattialle josta se leviää noin 2 metrin pudotuksen voimasta aika helvetin isolle alueelle. Minua vitutti ja huudatti....vaimoa vaan nauratti..

Alkaa pikkuhiljaa pelottaa .......uskon vakaasti siihen että kun minä kuolen niin se lähtö ei ole mitään sydänkohtaus/aivohalvaus kategoriaa vaan ennemmin listalta: meteoriitti naamaan, porotokka talloo kuoliaaksi keskellä kesäistä Saimaata, vesikauhuinen orava raatelee kurkun auki.....tai sitten näiden kaikkien yhdistelmä...

över and aut

Nykynuoriso

No niin. Nyt sen sanan olen julkaissut täällä blogissakin eli olen todistetusti vanhus. Nykynuoriso......sillä sanalla kun aloittaa vaikka ihan minkä tahansa lauseen tai ajatuksen niin...no leimautuu vanhukseksi.

Kerrotaan asia pienenä tarinana.

Eli kaunista kevät päivää lähdin juhlistamaan ottamalla matkaan kameran reppuun ja pienimmät lapsista haalareissaan sekä aurinkolaseissaan hakemaan jäätelö kaupasta. Kissojen raksuja unohtamatta...joita me siis oikeasti lähdettiin hakemaan.

Matkalla Aurinko mollotti kauniisti. Itse kärvistelin silmät sirrillään kun aurinkolasit on tietenkin autossa. Jossa niiden on hyvä olla...varsinkin kun nykyään näen autoa lähinnä katoksessa tai sitten viikonloppuna jopa ehkä ajan sillä.

Siinä sitten koulun kohdalla pisti silmään kun 3 pojan ryhmä haahuili tien yli ja yksi veijari näistä taklasi toisen hankeen ja painoi käsillä vielä hieman syvemmälle. Tätä ennen katsoin että pojat hieman tempaisi tien yli turhankin rehvakkaasti eli ei suojatietä pitkin, sanomattakaan että olisivat katsoneet tuleeko autoja mistään.
Seuraavaksi sitten tien yli toiselle puolelle samalla tyylillä, jossa kohtaa pieni poikani jo totesi että "Isi! Noi ei käyttäny suojatietä!". Tien toisella puolella sitten samaisen pojan hankeen tuuppiminen jatkui ja hieman lisää voimaa tuotiin jo peliin. Aloin hieman hidastaa askelta tässä kohtaa. Ja kun pojat edelleen jatkoivat ja tuli vielä toinen poika tätä kolmatta tönimään niin ihan varmuuden vuoksi totesin ärähtäen hieman että "Pikkasen rauhallisemmin pojat."

Tähän joka jätkän pään kääntö, että kuka puhuu ja ennen kuin edes katseet oli kohdanneet niin näiden pienten valopäiden suusta kommentteja kuten "Mitä se sulle kuuluu mitä me tehdään?", "SUOMI ON VAPAA MAA HEI!", "ALA VETÄÄ SIITÄ".

Tässä kohtaa otin jo askeleen kohti ja sanoin suht kovalla äänellä, että "Nyt pennut helvetti hieman kunnioitusta aikuista kohtaan. Ja tuo touhu loppuu muuten NYT."

Tässä kohtaa pojat tajusi vissiin että ei olla keskustelemassa ihan helposti periksi antavan ihmisen kanssa ja olkapäät hieman lysähti ja jupisten kävelemään pitkin katua samaan suuntaan kuin mekin.

Tässä kohtaa huomaan että joku nainen mies rinnallaan katselee touhua matkan päästä ja nainen huutaa "HEI VILLE POIKA TÄNNE KUULE NYT!" ja mies lähtee poikaa kohti kun samaan aikaan nainen alkaa katselemaan suuntimaa minua kohti. Tässä kohtaa jo valmistauduin siihen, että tulee tämä normaali "Mikäs vittu sinä olet minun lapsille huutamaan!" mutta tulikin olkapäät lysyssä oleva naisihminen, joka kysyy, että heittikö meidän poika teitä kohti jotain. Johon vastasin rennon rempseään tyyliini että pojatkin kuuli että "Ei. Mutta sen verran tuossa toisiaan pieksivät että päärin rauhoittaa tilannetta. JA NÄHTÄVÄSTI ON SUOMI NIIN VAPAA MAA POIKIEN MIELESTÄ ETTÄ TÄÄLLÄ VOI TOISTA PIESTÄ ILMAN ETTÄ TULEE SEURAAMUKSIA." Ja heti perään poikani tälle äidille että "NII! JA NE JÄTKÄT EI EES KÄYTTÄNY SUOJATIETÄ VAIKKA KUULE PITÄISI KÄYTTÄÄ!"

Äidin kommentti tähän oli että niin pitäisi ja sitten ympäri pyöreää muminaa.

Minä niin toivon, toivon tosiaan että jos en lapsilleni mitään muuta jättäisi niin järkeä päähän ja kunnioituksen toista ihmistä kohtaan.

Itse kun on nauttinut lapsuudessaan koulukiusaamisen kohteena olemisesta ja siitä kun tulee myös niitä osumia niin katukuvassa ei pysty tuota vierestä katsomaan. Vaikka se olisikin osittain leikinomaista sillä mistäpä sen erotat enää että missä kohtaa leikki on muuttunut joksikin paljon pahemmaksi. Itse huomaan sen, että tuosta lapsuuden ajasta on itselleni jäänyt se, etten hyväksy toisen lyömistä millään tasolla ja omien lasten välisiin "pieksäjäisiin" reagoin liiankin voimakkaasti.

Joka tämän lukee niin esitän toiveen siitä, että jos näette jonkun lapsen käyttäytyvän huonosti niin antakaa siitä myös palaute, aina. Välinpitämättömyys on isoimpia rikoksia mitä voi tehdä lasta kohtaan. Myös tuollaisessa tilanteessa.

Magnetointia

No mutta otti ja tuota.

Tänään sitten pääsin vihdoin ja viimein magneettikuvaukseen. Jaa miten niin vihdoin ja viimein? No ensimmäinen sovittu aika oli viime viikolla mutta kävi niin että tunti ennen sovittua aikaa...... Ring ringgggg......."Halloo", "No se on kuule Pirjo täältä Terveystalolta. Sulla olisi aika magneetikuvaan tuossa tunnin päästä mutta kuule kun meillä on nyt huoltomies käymässä ja se magneetti on rikki. Pitäisi siis siirtää aika ensi viikkoon."

Miten niin EN ollut yllättynyt?

No ei siinä mitään. Tänään sitten magneettikuvaukseen, jossa siis aikaisemmin en ole ollut. Ja siellä sitten ei muutta kun vaatteita ensin ottamaan poikkeen jossa kohtaa tulin kysyneeksi edessä seisovalta hoitajalta, että "Niin mites monta Teslaa siinä magneetissa on?" Harvoin näkee niin tyhjää katsetta ihmisen kasvoilla kuin tasan siinä kohtaa. Ja sitten "PIRJOO! MITEN MONTA TESLAA SIINÄ MAGNEETISSA ON? ASIAKAS KYSYY!". Vastaus "16 TESLAA".

Ok. Tätä ennen vastasin kyselylomakkeeseen jossa mm. kysyttiin "Onko teillä metallisiruja silmässä tai jossain muualla kehossanne?" Ihan eka ajatus oli että "Ei vittu. Mistä minä tiedän? Mähän söin pentunakin sen ilmakiväärinluodin. Ja sitten on paukahdellut kiinanpommeja vieressä, jotka sijoitettuna strategisesti leikkiautoihin. Ei helvetti. No vastataan että ei."

16 Teslaa.........mä tein graduni magneetin vieressä jossa olis 2.5 Teslaa ja perhana se repi sellaisella voimalla kotiavaimetkin kiinni itseensä matkan päästä että oli pakko sammuttaa koko paska että sai ne irti. 16 Teslaa......kiva.

No ei mitään lavetille pötkölleen ja sitten sain käteeni ilmalla pumpattavan anturin jota kuulemma piti painaa jos alkaa tuntua jossain päin kehoa hassulta. Vittu määrittäkää HASSU!!!!! Maksaa lävistävä leikkiauton puskuri kenties?! Onko se riittävän hassua?

Sitten päähän korvalumpat, joista lähti ilmaletkut. Pitkään piti mietti että mitä helvettiä varten niissä oli ilmaletkut ja itseasiassa niitä pitkin tuli musiikkia....sitten tosin tajusin että jos ne olisi ollut normi metallista johtoa niin olisi saattanut olla villikuvaus sessio.

No ei tässäkään vielä mitään. Eli meikä makaa jalka sellaisessa telineessä komennolla "ÄLÄ SITTEN LIIKU", miettien että onko mulla joku leikkiauton rengas kehossani joka kohta lähtee kuin Nato ohjus 16 Teslan magneettikentässä ja mitä alkaa kuulua niistä perkeleen isoista korvalumpista?

Tiluliiluu tiluliiluulii.....The Final Countdown......jossa kohtaa ihan pikkasen piti liikahtaa kun meinasi tirahtaa tippa bokseriin.

No mutta se meni ihan kivasti. Perkeleellinen humina eikä edes hypännyt leikkiauton osia pihalle kehosta...eikä hanurista ilmakiväärin luotikaan....sitä olisi ollut vaikea selittää...edes Iltalehdelle..